Kesämökki, rantakallio ja räsymatto, niistä on Suomen suvi tehty!
Räsymattoja ja kaikenlaista muuta käsintehtyä kaunista kesäasuntoon, kotiin ja tuliaisiksi on tarjolla Kemiönsaarella Kasnäsin Käsityöläispuodissa. Puoti on avoinna joka päivä klo 10-18.
NINA TUOMISTO - HANDMADE IN FINLAND tuotemerkki kuuluu Turunmaan saaristossa, Paraisilla, toimivalle käsityöyritykselle. Vuonna 1997 toimintansa aloittanut Tmi Nina Tuomisto suunnittee ja valmistaa tekstiilitöitä sekä nukkekodin tavaroita. Ninan kutomaa, neulomaa, virkkaamaa ja punomaa, niitä kaikkia esitellään tässä blogissa. Nukkekodin tavaroille on oma blogi, johon on linkki reunapalkissa.
maanantai 25. kesäkuuta 2018
perjantai 22. kesäkuuta 2018
torstai 31. toukokuuta 2018
Kasnäsin kesä on alkanut
Kemiönsaaren Kasnäsissä sijaitseva käsityöpuoti aloitti kesäkauden lauantaina 26.5. Puoti on nyt auki viikonloppuisin, perjantaista 15.6. alkaen se on avoinna joka päivä klo 10-18. Myynnissä on töideni lisäksi kuuden muun saaristossa asuvan käsityöläisen tuotteita.
Käsnäsin käsityöläispuotiin pääsee sekä autolla että veneellä, kauppalaituri on kivenheiton päässä puodista, parkkipaikalle ja bussipysäkille on parin kivenheiton matka. Kuvassa puoti avajaispäivän iltana.

perjantai 27. huhtikuuta 2018
Otus-pipo
Nämä keväisen keltaiset Otus-pipot olen neulonut 100% puuvillalangasta.
Keltaisen eri sävyjen lisäksi neulon Otus-pipoja myös sinisistä, oransseista ja pinkeista langoista, useampaa eri sävyä niistäkin.
torstai 29. maaliskuuta 2018
Aikuisten villasukat
Tänä vuonna aikuisten villasukkien väri on perinteinen harmaa. Vain sukan varren yläreunassa on pieni koristeraita, sekin lähes harmaa.
Sukkien varret ovat, monien asiakkaiden toiveen mukaisesti, nilkkaa puristamattomat. Sukkien materiaalina on 75% villaa ja 25% polyamidia.
Sukkien varret ovat, monien asiakkaiden toiveen mukaisesti, nilkkaa puristamattomat. Sukkien materiaalina on 75% villaa ja 25% polyamidia.
keskiviikko 21. helmikuuta 2018
Vauvojen villasukat
Perinteisten vaaleanpunaisten, vaaleansinisten ja valkoisten vauvasukkien lisäksi olen tänä vuonna neulonut myös kirjavia villasukkia vastasyntyneille.
Tässä riemunkirjavassa värityksessä ei edes sukkapari ole keskenään samanlainen.
Kirjavat vauvasukat neulon Nalle-langasta. Langassa on 75% villaa ja 25% polyamidia.
Tässä riemunkirjavassa värityksessä ei edes sukkapari ole keskenään samanlainen.
Kirjavat vauvasukat neulon Nalle-langasta. Langassa on 75% villaa ja 25% polyamidia.
maanantai 8. tammikuuta 2018
Viima-pipo
Uusimmassa Viima-pipomallissa olen käyttänyt heijastinlankaa tavallisen langan lisäksi.
Ihanan lämpöisiä heijastinlankapipoja olen virkannut vain isoa kokoa.
Ihanan lämpöisiä heijastinlankapipoja olen virkannut vain isoa kokoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)